Lainaa.com

Ruoka

Mikä siinä on niin vaikeaa?

30.07.2014, pumppipupu

Koskaan ei ole ollut kyse siitä, ettenkö tietäisi kuinka kannattaa syödä. Kyllä tiedän, olen tiennyt jo monta vuotta. Olen joskus laihduttanut myös mielestäni aika typerällä tavalla, eli kitudietillä tai ”nauttimalla” vain ateriankorvikkeita. Mielestäni sellaisessa ei ole mitään järkeä, mutta epätoivon hetkellä sitä ihminen sortuu melko…no, epätoivoisiin tekoihin.

Pari kertaa aiemminkin olen myös yrittänyt tätä ns. järkevää ruokavalion muutosta. Mikä siinä sitten on ollut niin vaikeaa, että olen kuitenkin palannut huonoihin ruokatottumuksiin? Olen palannut huonoille teille sittenkin, vaikka olen kehossani tuntenut muutoksen parempaan tasapainoisen ruokavalion myötä. Olen tunnesyöjä ja hiilarinarkki. Tiedän sen, mutta olen silti kokenut olevani jotenkin voimaton tekemään asioille mitään, ainakaan pysyvästi. Erityisesti ongelmia on aiheuttanut sokeri ja sokerin ja rasvan yhdistelmä se vasta mahtava juttu on… Ovatpa jotkut todenneet sokerin koukuttavan huumausaineiden tapaan (mm. http://tieku.fi/tieteen-kuvalehti/tieteen-kuvalehti-112012 ) – ja enpä tuota oikeastaan ihmettele juurikaan.

Tiedän siis omat suurimmat ongelmakohtani mitä syömiseen tulee: epäsäännöllisesti, liian paljon, vääränlaista ravintoa. Ruokavalioni on ollut siis suomeksi sanottuna perseellään. Nyt, kun pyrin löytämään uutta terveellisempää linjaa, olenkin tehnyt aikalailla täyskäännöksen. Pyrin siis syömään säännöllisesti, sopivan kokoisia annoksia ja terveyttä edistävää ravintoa. Perusteet minulla on tiedon tasolla hallussa – nyt siirrän niitä käytäntöön. Syön aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Syön runsaasti kasviksia, mahdollisimman hyvälaatuista proteiinia, hyviä rasvoja ja myös jonkun verran hiilihydraattia. Hiilihydraatin laatuun kiinnitän huomiota ja vältän sokeria ja valkoisia jauhoja. Päivän kasvikset ja hedelmät nautin sellaisenaa, salaatteina ja smoothieina. Kavereina mulla on kalorilaskuri ja keittiövaaka, koska etenkin näin alussa koen tärkeänä sen, että tiedän tarkalleen mitä syön.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Sen lisäksi, että olen nyt laittanut ruokavalioni perusteita kuntoon, minua on alkanut kiinnostaa myös ns. superfood, sellaiset ruoka-aineet, jotka erityisesti hoitavat terveyttä ja tekevät niin kropalle kuin mielelle eetvarttia 🙂 Mutta sepä onkin viidakko! Hämmentyneenä selasin nettikaupassa erilaisia kuivattuja marjoja ja kaikenmaailman vehnänoras- ja pakurajauheita 😀  On mielenkiintoista tutustua eri vaihtoehtoihin ja etsiä tietoa erilaisten ruoka-aineiden terveysvaikutuksista. Huuhaahan en usko enkä aio siis leikkiä terveydelläni kokeilemalla kaikenmaailman kiinalaisia kääpäjauheita ;D Toistaiseksi olen ostanut kuivattuja karpaloita, pellavansiemeniä ja kookosöljyä, koska aion ensin kunnolla tutustua eri tuotteisiin ennen kuin alan niitä lisäilemään ruokavaliooni. Lisäksi olen tilannut laadukasta, vähähiilarista proteiinijauhetta, jota aion lisätä smoothiehini.

Ehkä juuri tämä syttynyt kiinnostus terveyttä edistävään ruokaan on sellainen itsessään motivoiva juttu, joka on hyvä juttu tässä matkalla uudenlaiseen ruokavalioon. Mutta kohtuus kaikessa – yhden herkkupäivän pidän viikossa ja silloin saa herkutella luvan kanssa jotain hyvää, mitä mieli tekee 🙂 Herkkupäivä ei siis tarkoita, että sinä päivänä ahmin kakkuja aamusta iltaan, vaan sitä, että muutoin syön normaalisti, mutta sallin itselleni jotain herkkua, mitä himoitsen – viime lauantaina valitsin irtokarkit. Ja tapahtui ihme: en jaksanut syödä kaikkea, mitä pussiini valitsin, vaan heitin loput roskiin. Kyllä – kylmästi roskiin. Koska tunnen itseni: jos olisin tunkenut karkkipussin jämät kaapin perukoille sillä ajatuksella, että syön ne loppuun seuraavana lauantaina, niin olisin ahtanut ne kitaani todennäköisesti jo sunnuntaina.

En luule, että tästä tulisi helppoa. Tiedän, että tällä tiellä on mutkia ja kivikoita, mutta ainakin olen oikealla tiellä. Ja teen kaikkeni sillä pysyäkseni. Mutta jos joskus hairahdan sivupolulle, uskon kyllä löytäväni tien takaisin oikealle tielle. Aina lopulta 😉


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *