Hyvää oloa etsimässä

Ja näin on uusi blogi pystyssä! Täällä kirjoittelee 36-vuotias nainen, jolla tuli mitta täyteen. Olen vuosia taistellut ylipainon kanssa – ja nyt ei puhuta mistään viidestä liikakilosta, vaan viidestäkymmenestä (ja ylikin). Olen henkisesti ja fyysisesti väsynyt ja jatkuvasti on olo, että vaikka elämässä on niin paljon hyvää, joku sitkeä tyytymättömyys seuraa mua aina. Ja olen alkanut tulla siihen johtopäätökseen, että kyse on nimenomaan tyytymättömyydestä omaan itseeni.

Laihdutus- ja elämänmuutosyrityksiä on takana useita. Jojoilu on myös tuttua. Tarkoituksena ja tavoitteena nyt on päästä tästä yrityksen ja luovutuksen kehästä pois ja jättää jojoilu taakseni. Ongelmana mulla on yleensä aikaisemmin ollut liian kova alku, jota seuraa motivaatiokuoppa ja luovuttaminen. No, tällä kertaa alku oli yhtä isoa kuoppaa, mutta nyt on alkanut tulemaan parempiakin päiviä ja homma tuntuu ajoittain jopa mielekkäältä. Huiman viikon verranhan tässä onkin jo terveemmin eletty…

Liikunnan harrastaminen on pieni pulmakohta paristakin syystä. Ensinnäkin mun kunto on niin pohjalukemissa, että kaikki liikkuminen on kohtuullisen tukalaa. Ja mä olen mukavuudenhaluinen ihminen – tukalat asiat ei houkuta. Toisekseen ne lajit, jotka mua kiinnostaisi (tukaluudesta huolimatta) ovat sellaisia, joihin ei tällä hetkellä ole varaa – enkä kyllä varmaan kehtaisi muiden sekaan mennäkään. Lajit, jotka kiinnostaa ja joita olen harrastanut aktiivisestikin vuosia sitten, ovat bodypump ja muut jumppatunnit sekä punttisalitreenaus. Koska paikkakuntamme punttisalien maksut ovat tällä hetkellä turhan korkeita kukkarolleni, joudun tyytymään korvikkeisiin. Toistaiseksi olen vain kävellyt – en tykkää kävelystä yhtään, mutta musiikin kanssa saan itseni raahattua lenkeille. Lenkkeilen iltatähteni kanssa. Minulla on kaksi isompaa lasta edellisestä liitostani (pojat 14v ja 12v) sekä tämä tuorein tapaus, tyttö 2kk. Näin pienen vauvan kanssa ajan löytäminen muulle liikunnalle (jota aion pikkuhiljaa ohjelmaani lisätä) on todella haastavaa. Se, että neiti on huono nukkumaan päiväunia, ei varsinaisesti helpota…

Itsetuntoni on joskus ollut hyvä, mutta nykyään senkin kanssa on ongelmia. Kun huomasin jonkinlaisen katkeruuden nostavan päätään, pelästyin – katkeroitua en halua. Sen sijaan aion tehdä asioille jotakin. Tahdon pistää kuntoon niin kroppani kuin pääni – ja näiden kahden uskon kulkevan myös tiiviisti käsi kädessä. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Pitääkö ensin saada päänsisäinen maailma kuntoon, jotta saa voimaa laittaa kroppa kuntoon? Vai pitääkö ensin saada fyysinen puoli järjestykseen, ennen kuin voi löytää uuden henkisen taajuuden? Aion käydä kummankin kimppuun samanaikaisesti, koska uskon, että toinen auttaa toista. Jokainen askel kohti parempaa fyysistä kuntoa tuo minut myös lähemmäksi parempaa henkistä vointia. Ja toisinpäin.

Tähän blogiin puran tuntojani ja ”pohdin asioita ääneen”. Tulen varmasti pohtimaan mm. kateuden anatomiaa ja itsetunnon rakennuspalikoita. Tänne myös kirjoitan uusista ruokakokemuksistani ja saatanpa jakaa muutaman reseptinkin – ainakin smoothiereseptejä on tulossa! Jaan myös liikuntakokemukseni ja myöhemmin ehkä myös treeniohjelmiani, kunhan niissä on muutakin kuin kävelyä 😀 Pyrin kirjoittamaan kohtuullisen usein, mutta se on kiinni myös tuosta pienestä neidistä…

Tervetuloa kanssani matkalle kohti parempaa oloa! 🙂 Mä niin aion tehdä tän!